Sisustussuunnittelijian ammatissa on vaara kokea paljon seksismiä töissä. Kun ollaan tekemisissä miesarkkitehtien kanssa, huomaa pian että on paljon helpompaa esittää tyhmää ja kehua miehiä neroiksi. Se luo hyvän ilmapiirin ja auttaa eteenpän uralla. Mutta auttaako oikealla tavalla?
Ulkonäön arvostelu työpaikoilla voi antaa väärää egovahvistusta omille taidoille. Siksi tämä kohtelu onkin niin katalaa. Se hyödyttää naista, mutta joskus nainen saattaa unohtaa kuka on ja sen että pystyy mihin vaan mihin haluaa. Naisena ei pidä tehdä kompromisseja omien unelmien saavuttamiselle.
En sano että naiset ovat huonoja töissä, mutta sanon että useilla naisilla on paljon käyttämätöntä potentiaalia koska he haluavat antaa muille tilaa. Tämä on kaunis piirre, mutta saattaa olla haitaksi naiselle itselleen, joka harjaa hampaitaan kolmen vuoden päästä peilin edessä ilman meikkiä ja hiukset nutturalla, ja muistaa, että halusi oikeasti vaan olla hyvä. Kaikista tärkeintä on, että tekemämme asiat ovat sellaisia, joista olemme itse ylpeitä. Joskus tämä tarkoittaa sitä että on oltava nöyrä omien taitojensa laadusta. Tiedostaa että niissä on varaa parantaa, ja vaatia sitä itseltään. Kun kunnioittaa sitä kuka on, tiedostaa koko potentiaalinsa, kunnioittaa käsiään. Mielestäni tämä on muutos mitä maailmassa tarvitaan.
On sitten mies tai nainen, en tuomitse ulkonäkönsä avulla etenemistä. Jos se on ihmisen elämä, ja haluaa pitää hauskaa, nauttii siitä, se on ihan oikein. Muistutan vain, että se on helposti työpaikkahierarkian oletus-struktuuri naiselle, ja se ei välttämättä sovi joka yksilölle. Jos pomoiksi taas kipuaa enemmän naisia, he voivat arvostella tulevia naistyöntekijöitä palkatessaan heitä taitojensa perusteella, ei ulkonäön.
Jos on työpaikan lemmikki, on muistettava pitää kiinni omista lupauksista itselleen, ja harjoitella sen tasoiseksi mestariksi, jota itse kunnioittaa.
